Viikonloppumatka Prahaan tarjoaa monia elämyksiä

Praha ihastuttaa kauneudellaan

Praha on vain lyhyen lentomatkan päässä Suomesta. Se onkin yksi niistä syistä, miksi se on niin suosittu kohde. Viikonloppumatka Prahaan voi sisältää monia hauskoja elämyksiä, mutta toisaalta siihen voi kuulua pelkkää rentoutumista ja hyvää ruokaa. Valinnanvaraa on siis moneen lähtöön. Se kertoo jo kaiken olennaisen Prahan monipuolisuudesta. Koska Praha tunnetaan kirjailijoistaan, voi kaupunkia katsoa myös kirjojen tapahtumapaikkana.

Viikonloppumatka Prahaan – parhaimmat nähtävyydet

Praha tunnetaan erityisesti Prahan linnasta sekä Kaarlensillasta. Myös vanhankaupungin aukio sekä astronominen kello ovat monien turistien suosiossa. Näihin suosituimpiin nähtävyyksiin tutustumiseen kannattaa varata aikaa, sillä nähtävyydet ovat todella suosittuja. Varsinkin kesäaikaan Prahassa parveilee turisteja ympäri maailmaa, jolloin nähtävyyksiin voi joutua jonottamaan ruuhkan vuoksi. Matkustusajankohtaa kannattaa siis miettiä mahdollisuuksien mukaan.

Paras aika matkustaa Prahaan on joko keväällä tai syksyllä, jolloin turistien määrä on oleellisesti kesää vähäisempi. Kaupunkilomat kiinnostavat turisteja erityisesti kesäloman aikaan. Mukavaa Prahassa on se, että moniin suosituimpiin nähtävyyksiin pääsee jopa ilmaiseksi. Esimerkiksi Prahan linnan osalta joitakin osia voi kierrellä ilman pääsymaksua. Linnan alueella on kuitenkin monia eri nähtävyyksiä, joihin voi ostaa lippuja.

Näe koko kaupunki Petřínin kukkulalta

Petřínin kukkula on paikka, josta pääsee ihailemaan Prahaa koko kauneudessaan. Se sijaitsee Malá Stranan alueella ja aina kukkulan päälle asti pääsee raitiovaunulla. Kukkulalle voi halutessaan myös kävellä. Kukkulalta löytyy Petřínin näköalatorni, josta löytyy 50 metrin korkeuteen kohoava näköalatasanne. Torniin myydään pääsylippuja, joiden hinta on noin viisi euroa.

Avainsanat: