Kaupunkilomat Euroopassa

Tekeekö mielesi päästä ulkomaille, mutta et haluaisi lähteä mihinkään liian eksoottiseen paikkaan? Kaupunkilomat Euroopassa ovat loistava valinta esimerkiksi viikonlopun reissuksi, mutta miksi ei myös pidemmällekin reissulle. Euroopasta löytyy lukuisia matkakohteita, joissa kannattaa käydä ainakin kerran elämän aikana, jos vain mahdollista. Euroopassa riittää paljon nähtävää ja kaupunkilomat ovat omiaan nähtävyyksien katselulle sekä ostosreissuille. Seuraavaksi kerromme sinulle omat suosikkikohteemme viikonloppureissun viettämiseksi Euroopassa.

Kreikkalainen maisema

Kaupunkilomat Euroopassa perheen kesken

Moni lähtee lomalle Eurooppaan perheen kesken ja mukana on tällöin useimmiten myös lapsia. Lapsiperheen lomamatkat on tehtävä suunnitellusti sellaisiin paikkoihin ja hotelleihin, joissa myös lapset on otettu huomioon. Lapsiperheen kanssa voi tietysti matkata mihin tahansa Euroopan maahan, sillä turvallisuustaso Euroopassa on korkeimmillaan. Yksi mahtava matkakohde on Saksan Berliini, jossa riittää nähtävää kulttuurin, musiikin ja teatterin ystäville, mutta sieltä löytyy myös upeita historiallisia kohteita.

Moni lapsiperhe toivoo kuitenkin pääsevänsä kaupunkiloman aikana myös rentoutumaan. Mikä olisikaan sen parempi paikka kuin Ranskan Rivieran oma helmi Nizza? Nizzasta löytyy tekemistä ja koettavaa vaikka pidemmäksikin aikaa aina upeista kaupunkikohteista kauniisiin rantoihin asti. Voit siis viettää päivän kaupungilla ja lähteä lasten kanssa myöhemmin rannalle uimaan ja rentoutumaan. Mikä upea tapa yhdistää kaupunki- ja rantaloma keskenään!

Lomalle Eurooppaan aikuisten kesken

Kaipaatko mieluummin romanttista lomakohdetta oman rakkaasi kanssa? Tähän tarkoitukseen kaupunkilomat Euroopassa ovat paras mahdollinen valinta. Euroopassa on lukuisia tunnelmallisia kaupunkeja, joiden sykkeestä löytyy myös romanttisia katuja, nähtävyyksiä ja upeita pieniä ravintoloita, joissa voi viettää laatuaikaa yhdessä. Romanttinen Pariisi on yksi suosituimmista matkakohteista pariskunnille, eikä ihme. Kaupungista löytyy romanttinen Seine, upea riemukaari sekä tietenkin näyttävä Eiffel-torni.

Jos Pariisi ei tunnu innostavan, miltä kuulostaisi Kroatia? Dubrovnik sijaitsee aivan Kroatian eteläosassa, ja se tarjoaa huikeita maisemia sekä historiallisen vanhan kaupungin, jonka katveessa on romanttista kulkea oman puolison seurassa. Tällaiset hieman eksoottisemmat kaupunkilomat Euroopassa jäävät varmasti mieleen pidemmäksikin aikaa.

Parhaat nähtävyydet Euroopassa

Ennen matkalle lähtemistä on hyvä suunnitella etukäteen, millaisissa kohteissa haluaa vierailla, ja löytyykö matkakohteesta jotakin sellaista, joka on näkemisen arvoista. Euroopasta löytyy esimerkiksi mahtavia nähtävyyksiä aivan kaupunkien keskustasta. Miltä kuulostaisi Monte-Carlon kasinossa vierailu? Jos kasino tuntuu itselle vieraalta, voi ennen matkaa kokeilla pelata vaikka nettikasinolla, joista suosituimpiin kuuluu esimerkiksi Comeon kasino. Näin voi kartuttaa osaamista eri pelien parissa ja näyttää omat taitonsa sitten matkan aikana.

Muita upeita kokemuksia tarjoaa esimerkiksi Slovenia, josta löytyy runsaasti nähtävää. Jos matkaat maahan, kannattaa myös suunnata katsomaan Slovenian suosituin nähtävyys, eli Bled-järvi. Eikä missään nimessä kannata unohtaa vierailla järven keskeltä löytyvällä kirkkosaarella, jonne pääsee tunnelmallisen soutuveneen kyydissä. Järven voi myös kiertää kävellen tai polkupyörällä, jolloin matkaa kertyy noin kuusi kilometriä.

Edulliset kaupunkilomat Euroopassa

Eurooppa tarjoaa lukuisia edullisia lomakohteita, joissa riittää nähtävää. Edulliset kaupunkilomat voi löytää helpoiten hintoja vertailemalla eri matkasivustoilla. Myös äkkilähdöt voivat kannattaa, sillä silloin voit säästää rahaa matkan hinnassa, jos olet valmis lähtemään lomalle pienellä varoitusajalla. Monesti edullisimpien maiden joukkoon lukeutuvat niin Tukholma, Kööpenhamina, Riika, Praha kuin Turkin pääkaupunki Istanbul.

Vaikka onnistuisit saamaan lennot ja majoituksen halvalla matkakohteeseen, kannattaa myös kiinnittää huomiota maan yleiseen hintatasoon. Euroopasta löytyy myös maita, joissa hintataso on alhaisempi, ja jos onnistut vielä saamaan lennot ja majoituksen halvalla, tulee loma olemaan edullinen kokonaisuudessaan.

Euroopan halvimpiin kaupunkeihin lukeutuvat Bukarest, Minsk, Gdansk ja Vilna. Näissä kaupungeissa hintataso on siis alhaisimmillaan, mutta ne tarjoavat myös paljon nähtävää ja koettavaa. Monesti kaupunkilomat Euroopassa vaativat hieman suunnittelua etukäteen, jotta tulee varmasti varanneensa tarpeeksi paljon aikaa kaikkien nähtävyyksien läpi käymiseen. Monesti viikonlopun reissu saattaa jäädä turhan lyhyeksi, jos kaupungissa riittää nähtävää useammassa eri suunnassa.