Kilroy Travels

Tietoa matkailusta sekä hyviä vinkkejä

Kilroy travels

Kilroy Travels

Kilroy travels -sivusto kertoo matkailusta. Se tarjoaa mielenkiintoista tietoa matkakohteista, kaupunkilomista sekä nähtävyyksistä. Lisäksi sivustolla kerrotaan, mitä pitää ottaa huomioon matkalle lähdettäessä, jos teet äkkilähdön. Lisäksi blogissa kerrotaan erilaisista matkoista ja annetaan vinkkejä matkareittien valintaan. Matkat keskittyvät pääasiassa ulkomaanmatkoihin. Matkoilla karttuvat kokemukset ja täältä saat vinkkejä niiden kartuttamiseksi!

Ennen kuin matkan suunnittelu edes alkaa, kannattaa kurkata, onko passi voimassa. Jos passi on kunnossa, voi antaa itselleen täyden vapauden miettiä, mikä on hyvä matkakohde, mihin haluaa matkustaa, mitä lomalla tai kohteessa voi sekä haluaa tehdä. Onko tarpeen pelkästään levätä vai voiko lomaan sisällyttää myös erilaisia aktiviteettejä. Hetken mielijohteesta tehdyt tutustumiset lähiympäristöön voivat olla hyvinkin muistorikkaita.

Erilaiset ulkomaanmatkat ovat todella mieluisia jo senkin takia, että pääsee lähtemään kotoa vähän kauemmas. Siinäkin voi miettiä, haluaako mennä johonkin tuttuun kohteeseen vai onko syytä valita joku täysin uusi kohde.

Näiltä sivulta löydät tietoa:

Ulkomaanmatkat - jos päätöksen tekeekin äkkiä?

Jos haluaa lomaansa enemmän vapautta, on ihan paras vaihtoehto valita äkkilähtö. Paikan päällä voi vasta miettiä, mitä haluaa tehdä ja mihin tutustua. Niitä on tarjolla yleensä suosittuihin kohteisiin ja todellisiin turistirysiin. Lähtöihin sisältyy aina yllätysmomentteja, joten niihin on varauduttava.

Hotellia saattaa joutua vaihtamaan kesken loman. Tai jos matkustaa yksin, saattaa huonetoveri järjestää yllätyksiä. Kaikesta voi selvitä hyvällä huumorilla ja sillä ajatuksella, että nythän on loma ja nautitaan mahdollisesta lämmöstä ja uudesta ympäristöstä. Pääasia on se, että uskaltaa ottaa riskin ja vielä nauttia siitä, mitä on tekemässä.

Kilroy Travels
Kilroy Travels

Matkailu avartaa aina

Matkalle kannattaa lähteä aina hyvin avoimin mielin ja sillä periaatteella, että rentoutuminen on aina päällimmäisenä mielessä. Ulkomailla kulttuuri on hyvinkin erilainen, joten asiat eivät välttämättä suju samalla tavoin kuin kotimaassa. Kaikista sattumuksista ja tilanteista selviää kuitenkin hyvällä huumorilla ja sillä, että antaa itselleen luvan suhtautua vastoinkäymisiinkin positiivisella mielellä. Uudet kokemukset ovat aina tervetulleita.

Matkailu on parasta kaksin tai pienellä porukalla, mutta kaupunkilomat voi tehdä yksinäänkin. Ne ovat yleensä lyhyempiä ja ne voi kohdistaa tapahtuvaksi jonkun tietyn tapahtuman aikaan, yleensä viikonloppuisin. Miltä kuulostaa Oktoberfest Münchenissä, kukkahuutokauppa Aalsmeerissa tai joulumarkkinat Strasbourgissa? Ja tässä on vain muutama mainittuna. Tapahtumia on vaikka kuinka paljon, sieltä on hyvä valita omansa ja lähteä rohkeasti matkaan.

Kilroy travels tarjoaa vinkkejä

Kilroy travels tarjoaa hyviä vinkkejä luettavaksi ja ehkä näistä vinkeistä saa uusia ideoita, joita voi omilla matkoillaan toteuttaa. Matkailu on parhaimmillaan todella rentouttavaa ja uusien kokemuksien kerryttämistä. Rohkeasti kannattaa kokeilla uusia matkakohteita ja elämyksiä. Kulinaristille voi sopia pidennetty viikonloppumatka jossakin, missä saa herkullista tai eksoottista ruokaa. Kiinnostavia taidenäyttelyitä tai museoita on monissa kaupungeissa parin tunnin lentomatkan päässä.

Kilroy travels tarjoaa vinkkejä ja ideoita niin kokeneelle kuin kokemattomallekin matkailijalle. Emme välttämättä kerro suoraan, mikä on paras matkakohde, vaan annamme mieluummin vinkkejä, jolloin matkaa suunnittelevalla on vapaus valita ja yhdistellä ideat sekä omat kokemuksensa, jolloin uusilla ajatuksilla voi saada vielä parempia kokemuksia kuin aikaisemmin. Lomalla rentoutuu varmasti, kun pääsee pois arjesta edes pieneksi hetkeksi.

Kilroy Travels
Kilroy Travels

Omatoimimatka vai pakettimatka - kummallakin on puolensa

Kilroy travels -sivusto antaa vinkkejä molempiin. Jos ehdottomasti haluaa lomastaan stressittömän ja palvelua matkalla suomen kielellä, niin kannattaa valita pakettimatka. Silloin kaikki on mietitty valmiiksi ja matkailija vain menee mukana sekä nauttii loman helppoudesta. Jos on kielitaitoa sekä halua tallata omat polkunsa, niin ehdottomasti omatoimimatka on silloin parempi. Kumpaakaan vaihtoehtoa ei voi sanoa huonoksi, molemmilla on kannattajansa.

Joko on passin voimassaolo katsottu ja hammasharja pakattu? Matkakuumetta ei kannata potea enempää. Onko lähtö jo huomenna vai vasta kuukauden päästä? Täältä löytyy vinkkejä vähän jokaiseen lähtöön. Kiinnitäthän turvavyösi, lentokone rullaa jo kohti nousua!

Paljon kiitoksia:

Kasino on luotettava kumppani ja toivomme yhteisen matkamme jatkuvan edelleen. Kiitos hedelmällisestä yhteistyöstä. 

Kiitämme lukuisista vihjeistä ja idoista asiakkaitamme. 

Kilroy Travelsin ylläpito

Viimeisimmät artikkelit

Maailmanympärysmatka
Matkailu

Maailmanympärysmatka

Maailmanympärysmatka on kiinnostava projekti. Sen suunnitteluun ja säästämiseen saa kulutettua aikaa huomattavasti, ennen kuin on matkalla. Lue vinkit!

Lue lisää »